AHVEN

Pehmein pyrstönliikkein se liikahteli kohti pilkkiä. Keltainen höyhentupsu keinahti veden väreilyssä ja siima kiristyi. Ahven silmäili pilkkiä miettiväisenä, sitten se hyökkäsi. Tuhansien vuosien aikana sen esi-isät olivat kirjoittaneet geeniperimään sanan hyökkäys. Hyökkää, taistele, syö, niele, älä mieti, älä epäile. Samassa siima alkoi nostaa kalaa kohti pintaa. Ahven taisteli, kiemurteli, mutta sen kohtalo oli jo sinetöity. Se ei pelaa joka pelkää.

Kalan kylki välähti veden alla. Syksyn ruskeaksi värjäämä haavan lehti kellui veden kalvolla. Sitten veden pinta rikkoutui ja nostin ahvenen veneeseen. Se taisteli saappaideni juuressa viimeisen taistelunsa. Tasainen napsahtelu lasikuidun pintaan soi kuin rumpusoolo. Nostin kalan sormieni väliin ja irroitin koukun varovaisin liikkein, ja sitten tein sen mikä tehtävä on.

Heitin kalan punaiseen ämpäriin. Mustaan sankaan oli tarttunut muutama hopeanvärinen suomu. Tartuin tukevalla otteella airoihin ja käänsin veneen kohti laituria. Vastarannalla ohut usva yritti peittää järven pintaa. Se levitti itseään niemen kärkeä kohti, mutta heikko tuulenvire työnsi sen takaisin rantaa kohti. Valo alkoi vallata maisemaa.