TUOMAS

"No niin, nyt on Sirius pilannut meidän koiran", selittelin Tuomaalle.

Olisi hienoa kertoa, että Sirius oli koirakoulussa priimus. Jos se ylipäätään olisi käynyt koirakoulua, niin innokkain oppilas se olisi taatusti ollut. Mutta että priimus, never!

Tähän johtopäätökseen tulin kolmen tunnin yhteisellä vaelluksellamme halki koskemattomien havumetsien, jylhien kallioiden ja läpipääsemättömien soiden. Lapakistoon pääsee paikallisbussilla. Me menimme omalla autolla, koska halusimme jättää hiilijalanjäljen nuotiopaikalle.

Tiedän, että on epäkohteliasta sanoa toisen koiraa hössöttäjäksi. Tämä toinen oli Tuomas, siis hän joka ei nauttinut sanomisistani. Kyllä Tuomaskin oli sitä mieltä, että joku oli tankannut Siriukseen aamulla väärää bensaa, mutta hänellä oli selitys. "Tämä kun on meidän ensimmäinen koira."

Ensimmäinen ei tarkoita parasta vaan sitä, että seuraavan kanssa jo osataan. Tiedän tunteen Tuomas! Kolmatta koiraa taluttavana tiedän ettei se kuitenkaan ihan noin mene. Ei osata! Tästä tulenkin tarinan harmilliseen osuuteen. Mukana oli myös Hertta. Aivan yhtä hössö koheltaja. Voi herranpieksut sitä vauhtia ja temmellystä. Puhaltelin pilliin luoksetulon merkiksi. Räkä lensi pillistä, mutta koira ei tullut. Harjoituksissa se tulee aina. " No niin, nyt on Sirius pilannut meidän koiran" selittelin Tuomaalle.

Onni oli matkassa siinä mielessä, että kukaan ei tullut vastaan. Yhtään mummoa ei kaadettu, ei säikytetty hirveä eikä edes joutsenpaistia saatu, vaikka semmoinen olisi ollut tarjolla Kalliojärven kaislikossa. Hurjan heittäytymisen jälkeen saimme kahlittua koirat ja jatkoimme narut suorina uusiin seikkailuihin.

Liittyykö tarinaan opetus. Ei liity, mutta sen haluan sanoa, että harjoittelu on turhaa. Silloin onnistuu kaikki. Tositilanteessa ei mikään, ei Siriukselta, ei Hertalta, ei minulta, eikä edes Tuomaalta, jolla oli termoksessa teetä. Tuomas juo kahvia, mutta aamulla ei ollutkaan poroja purkissa kun piti eväitä tehdä. Meiltä ei siis onnistu yhtään mikään! Ei edes villikoirien kesytys.