Ulkoilu ottaa pannuun, paistinpannuun, kahvipannuun tai muuten vaan. Ulkoilu on sitä kun istuu kivellä ja kuuntelee orastavaa suhinaa pannun sisältä. Kohta se muuttuu kuplivaksi pulputukseksi. Silloin on aika lisätä porot, ensin kourallinen ja sitten vielä hippunen varmuuden vuoksi. Sitten se pitää säikäyttää, se pannu. PÖH!
Jouduin juoppokuskiksi kaverinkaverille. Apukuskin penkillä käytiin painia karhun kanssa. Kontiolta vääntyi niska nurin ja sisältö valui parilla hörpyllä voittajan kurkusta alas. Karhu perkele! Päälle lipsahti vielä hento röyhtäisy.
Pehmein pyrstönliikkein se liikahteli kohti pilkkiä. Keltainen höyhentupsu keinahti veden väreilyssä ja siima kiristyi. Ahven silmäili pilkkiä miettiväisenä, sitten se hyökkäsi. Tuhansien vuosien aikana sen esi-isät olivat kirjoittaneet geeniperimään sanan hyökkäys. Hyökkää, taistele, syö, niele, älä mieti, älä epäile. Samassa siima alkoi nostaa...
Savu teki rusetin. Se nousi liekeistä ujosti ohuena nauhana, yhtäkkiä se koukkasi lenkin vasemmalle ja heti perään oikealle. Väistikö se ilmatilassa lentelevää mäkäräistä? Sitten savu kokosi taas itsensä ja jatkoi nauhaansa kohti matalakasvuisten koivujen latvuksia. Sinne se hävisi.
Moottorin ääni kuului etäältä. Ensin se oli vain lehtien suhinaa puissa, sitten tasaista sudenkorennon värinää ja lopulta ilmiselvä Evinrude tai Johnson. Istuin rinkan vieressä, paidan olin vaihtanut kuivaan ja märän sullonut muun likapyykin joukkoon muovipussiin. Lippalakki oli heilahtanut takaraivolle ja heinänkorsi keinui suupielessä. Oli...
